Hei, olen yrittäjä Marjut Tokola, lähihoitaja

Vuosien kokemukseni kotihoidossa ja aika appivanhemman omaishoitajana on opettanut, millaista on hyvä kotihoito ja mitä asiakkaat tai omaiset palvelulta odottavat. Asiakkaan arvokas kohtaaminen ja tarpeiden huomioon ottaminen. Asianmukainen hoito ja yhteydenpito omaisiin ovat hyvän hoidon lähtökohtia.
Minulla on kokemusta myös perhetyöstä. Lapsiperheen arjen tukeminen ja apuna oleminen auttaa perheitä heitä kuormittavassa tilanteessa. Mutkaton suhde lapsiin ja avoin kumppanuus vanhempien kanssa luo hyvän pohjan perhetyöhön.

Toimistomme sijaitsee Raahen keskustassa, Palokunnankadulla. Keskeisen sijainti tekee liikkumisen asiakkaille helpoksi ja kauppa- ja apteekkiasioiden hoitokin on kätevää. Saimalla työskentelee tällä hetkellä yrittäjän lisäksi 5 työntekijää. Työntekijöillä on hyvä kokemus hoitotyöstä ja riittävä perehdytys, osaaminen ja koulutus työtehtäviinsä.

Kotipalvelu Saima on aloittanut toimintansa maaliskuussa 2019.